Print this page

Tietoja optimistijollasta

Feb 21, 2010

Pituus: 2.31 m
Leveys: 1.13 m
Paino: 35 kg
Suunnittelija: Clark Mills, USA
Suunnitteluvuosi 1947/1994 (IOD95)

Nov 12, 2009
Niin merkittävä kuin joidenkin veneluokkien panos on ollutkin Suomen purjehdusurheilulle, muista erottuu kaksi, jotka ovat muodostaneet ikään kuin kääntömerkin uusille vesille. Nämä luokat ovat lyöneet syvimmät kiilat kolmella rintamalla: purjehduksen levittämisessä eri alueille, eri yhteiskuntapiireihin ja aivan uusiin ikäluokkiin.
May 31, 2009

Optimistijolla, optari, on juniorikevytvene, jolla voi purjehtia noin 7-8 -vuotiaasta aina 15-vuotiaaksi saakka tai kunnes purjehtija alkaa saavuttaa noin 50 kilon painon. Optimisti on oivallinen alkeisharjoitusvene, jota jo nuorimmatkin purjehtijat pystyvät käsittelemään. Se tarjoaa purjehduksellisesti haasteita niin veneenkäsittelyn kuin kilpailutaktiikankin kannalta myös kasvavalle purjehtijalle ja hyvän pohjan myöhemmälle purjehdusuralle. Moni menestynyt kilpapurjehtija on aloittanut uransa optimistissa, mutta on optarin pinna tuttu monille purjehduksen ja veneilyn parissa muutenkin viihtyvälle.

May 31, 2009

Suomessa optimistijollia ja osia myyvät mm.

Charger Composites, Kokkola: Björndahl
Marnela, Helsinki: Winner, Optimax
Opixi: Far East
Captain's Shop: Zao, Optiparts

Purjeet: North SailsQuantum Toni TioWB-SailsOlimpic Sails, J-Sail

May 30, 2009
Optimistijollan suunnittelun historiasta

Previous page: Joukkue SM-säännöt
Next page: Tekniset dokumentit