YHTEISYÖKUMPPANIMME





TAPION KIITOKSET 300 OPTARIA RANTAUTUU PROJEKTIN OSALLISTUJILLE:

"Kiitos kaikille, jotka ovat eri tavoin kiittäneet minua talven optariprojektin vetämisestä. Kiitoksenne lämmittävät mieltä, tämä on kivoin projekti, jonka kanssa olen koskaan puuhannut!
Paras kiitos on kuitenkin purjehtivat lapset ja kaikkein parasta se, että autatte heidät aluekilpailujen kautta kilpapurjehduksen hienoon maailmaan – sen ilon jakaminen mahdollisimman monelle lapselle on ollut tavoitteeni.
Haluan jakaa saamani kiitokset muun muassa alla oleville, projektiin osallistuneille ja monin eri tavoin auttaneille ystäville, anteeksi jo etukäteen, että olen dementikkona ja kiireessä unohtanut jonkun listalta.
Niille, jotka mittaavat asioiden arvon rahassa, voimme kertoa, että kun toimme Suomeen 300 kpl täydellisiä kisapaketteja alle 1500 €:lla (lopullinen hinta selviää, kun viimeiset laskut maksetaan) ja vastaavat euroopalaiset maksavat 4500 – 4800 €, saimme aikaan n. 1.000.000 €:n hyödyn suomalaiselle junioripurjehdukselle!"

Tapio L

Kiitokset  avusta erityisesti seuraaville henkilöille:

Tuukka Airaksinen, sopimusten lainopillinen konsultointi

Jaakko-Veikko Ajanko, Brunswick Oy, tuki Optimistioppaalle

Mikko Brummer, WB-sails, purjeprojekti sekä tuki Optimistioppaalle

Jaakko Eskola, Mikael Simelius, Virva Äimälä, Wärtsilä Oyj, yhden kontin logistiikkakustannukset, tuki optimistioppaalle, tuki Optimistijollaliitolle ja tiedottamiselle

Vivi-Fleming Lehtinen, vahva tuki projektille monin eri tavoin alusta loppuun

Jarmo Halonen, Päivi Pekkanen, Heidi Faren, Kauko Group / Itella Logistics, kolmen kontin logistiikkakustannukset, tuki Optimistioppaalle, tuki Optimistijollaliitolle ja tiedottamiselle

Antti Harju ja Itella Logisticsin terminaalin tiimi, Teemu Pynnönen, Mika Vuori, Anne Vuori, Heli Vienonen, Sini Kukkola, Kaisa Heinonen, Raimo Lohilahti, Sami Nouioua, Naim Kuqi, Besim Kuqi, Driton Kuqi, Besart Gashi, Margo Pinna, Mehdi Kuqi, Selim Zhigolli, Behar Mehmeti, Ferki Kuqi, loistavasti organisoitu ja toteutettu veneiden jakotilaisuus Tuusulassa

Kirsi Havukoski, veneiden rekisteröinti , SPL sekä lisäksi SPL:n hallitus 15.000 € avustuksesta Suomen Optimistijollaliitolle, jonka Optimistijollaliitto käyttää 300 veneen 50 € rekisteröintimaksun kuittaamiseen. (Suomen Optimistijollalliitto anoi talvella SPL:ltä kaikkien junioriveneiden vapauttamista rekisteröintimaksusta ja tulee toistamaan anomuksen Purjehtijapäivillä 2008)

Jukka Herrala, Harken USA & Sailtech Oy, veneiden Harken-blokien merkittävä sponsorointi

Tero-Pekka Hämäläinen, Yhtyneet kuvalehdet, 4500 kpl VENE-lehden optimistioppaita

Petri Ilmarinen, sponsoritarrojen suunnittelu

Ellen Jiao, Far East Boatsin sisukas, iloinen ja palvelunhaluinen myyntipäällikkö

Ari Kaijansinkko, Lappeenrannan kirjapaino, Martti Paajasen Optimistioppaan painaminen

Esko Kiesi, Inka Herranen, Audi Finland, yhden kontin logistiikkakustannukset, tuki Optimistioppaalle, tuki Optimistijollaliitolle ja tiedottamiselle

Thomas Knudsen, ProSailor Oy, tuki Optimistioppaalle

Lissu Suursalmi, Sara Antila, Karimatti Miettinen, Suomen Purjehtijaliitto, tuki projektin tiedottamiselle,

Markku Mikkola, Suomen Optimistijollaliitto, projektin rahaliikenteen ja talouden hoito

Tapio Nirkko, Suomen Olympiamaajoukkue, Finn-jolla, lasten opetus purjehdussimulaattorilla veneiden jakotilaisuudessa

Martti Paajanen, 1000 kpl Optimistioppaiden tekijänoikeuksien luovutus Suomen Optimistijollaliitolle

Paattipojat, jakotilaisuuden leppoisa merihenkinen musiikki

Joni Piltti, pj sekä Suomen Optimistijollaliiton hallitus, tuki projektille

Olja Prohorova, Tanja Kempi, Rinna Katainen, Hanna Kaartinen, Markku Tuominen, Christian "Kipe" Dunker ja Anu Harjula, Wärtsilä Oyj:n herkulliset hampurilaiset ja salaatit jakotilaisuuden n. 400 vieraalle

Jyrki Santaholma, mittakirjojen tarkistus ja leimaus

Juhani Soini, venetilausten ja kuljetusten koordinointi Lounais-Suomessa

Markko Tapper, purjeiden mittaus

Mika Ulfves, Vestek- Oy, tuki Optimistioppaalle

Berit Virtanen-Thewlis, Päivi Paloviita-Wendt, Petteri Behm, Suomen Optimistijollaliitto, tuki projektin tiedottamiselle

Livia Väresmaa, Maria Klemetz ja Silja Lehtinen, Team Audi Silja Lehtinen, toivat ensimmäisen veneen Kiinasta vaivoja kaihtamatta

Lu Weifeng, Far East Boatsin perustaja ja toimitusjohtaja, rohkea yrittäjä ja innovaattori

Robert Wilkes, pääsihteeri, Kansainvälinen Optimistijollaliitto, tuki valmistajan valinnassa, sääntöasioissa ym.

John Winqvist, WB-sails, purjetilauksen koordinointi