YHTEISYÖKUMPPANIMME





Kilpailutoiminta
 

Suomessa on useita kymmeniä aktiivisia optimistikilpapurjehtijoita. Kilpailijoiden valmennuksesta vastaavat paikalliset purjehdusseurat, joskin myös purjehtijoiden vanhempien panos on erittäin merkittävä.

Optimistijollaliitto pyrkii järjestämään parhaiten menestyneille purjehtijoille sekä kansallisia että kansainvälisiä harjoitusleirejä. Optimistijollaliitto koordinoi rankingkilpailujen ja arvokisojen karsintakilpailujen järjestämistä sekä nimeää voimassa olevien karsintasääntöjen perusteella Suomen edustusjoukkueet MM-, EM- ja PM-kisoihin.

 

Kilpailulisenssi

Optimistipurjehtijan kilpailulisenssi on hänen jäsenkorttinsa Suomen Optimistijollaliittoon ja edellytys ranking-sijoituksen saamiseksi ja edustusjoukkueisiin pääsemiseksi. Lisenssi maksaa 30 euroa ja se lunastetaan vuosittain ennen ensimmäiseen rankingosakilpailuun osallistumista. Lisenssin maksaminen on edellytyksenä osallistumiselle karsinta- ja SM-kilpailuihin ja kansainvälisiin edustustehtäviin.

Kilpailulisenssin lunastaminen kaudelle 2008täältä.

Seurojen jäsenmaksu on 70 euroa.

Optimistijollaliiton ohjeet kilpailunjärjestäjille löytyvät täältä.

 

Vuoden 2008  Kilpailukalenteri

Rankingsarja 6 kilpailua

ÅSS,(Eckerö) Ahvenanmaa 3.- 4.5.2008   ( 2. karsinta 2008 arvokisoihin ) Ennen kisoja harjoitusleiri.

HSK, Helsinki 10. – 11.5.2008   ( 3.karsinta 2008 arvokisoihin )

TPS, Turku 24. – 25.5.2008

SM-kisat  NJK, Helsinki 22.- 24.8.2008

ESF, Espoo 30.- 31.8.2008  (1. karsinta 2009 arvokisoihin)

 

 

N, Tampere 6. – 7.9.2008

Joukkuepurjehdus

 

 

 Joukkue SM  TPS, 27. – 28.9.2008

ARVOKISAT 2008

 

 

 

PM Ruotsi  Västerås 14-20.7 www.jvk.se

EM Italia, Garda 28.6. – 6.7.2008 ( Karsintojen 6-13,

MM Turkki Cesme 14.- 25.7.2008 ( Karsintojen viisi parasta )

-” Pohjoiseuroopaan mestaruus ” Puola Kamien Pomorski vko37 tai vko38

Näiden lisäksi aluesarjojen kilpailuja etelä, länsi ,itä ja pohjois-suomessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkemmat kilpailuohjeet ja tulokset löydät Ranking ja Arvokilpailut sivuilta.

Edustusjoukkuetta koskevista tapahtumista löydät lisätietoa Edustusjoukkuetta koskevilta sivuilta.