|
SM- regatta, leirit ja tulevaisuuden haasteet
Ennen Optien SM-kisoja purjehtijamme leireilivät ahkerasti. Kisoja edeltävänä viikonloppuna optimistijollaliiton järjestämälle avoimelle leirille osallistui peräti 44 purjehtijaa. Suomalaisten valmentajien lisäksi mukana oli saksalainen 470-purjehtija, aikoinaan Saksan EM- ja MM-joukkueessa purjehtinut Geeske Genrich. Ranking-tilaston kolmentoista kärki jatkoi leireilyä vielä kolme arkipäivää optarimaailmanmestari Julian Autenriethin johdolla. Yksi välipäivä ennen kisoja ja kolmen päivän SM-koitos. Optimistijollaliiton tavoite on mm. purjehtijoiden tason nostaminen. Juuri siitä syystä Julian Autenrieth kutsuttiin Suomeen, olemaan esikuvana ja jakamaan taitojaan ja tietojaan optipurjehtijoiden kärkiryhmälle. Mukana valmentamassa olivat myös Vili Kaijansinkko, Sinem Kurtbay, Tapio Lehtinen, Krista Olander, Miikka Pennanen, Mikko Henttinen, Mika Hollo ja Matilda Ajanko. 16-vuotias Julian on viime vuosien menestynein eurooppalainen optimistijollapurjehtija, kolme kertaa kymmenen parhaan joukossa MM-kisoissa mukaan lukien vuoden 2006 mestaruus. Hyvä koulumenestys mahdollistaa myös useiden viikkojen harjoitukset ja kilpailut lukukausien aikana. Julian vaihtoi vuosi sitten veneluokkaa ja purjehtii nyt itseään pari vuotta vanhemman Philipp-veljensä kanssa kaksinpurjehdittavaa 420. Kroatian EM-kisoissa pojat sijoittuivat viidensiksi. Kisat menivät yläkanttiin sillä tavoite oli sijoittua kympin joukkoon. Viides sija ensimmäisenä kautena on erinomainen. Huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii lahjakkuuden lisäksi myös itsekuria ja rakkautta urheiluun.
Leiriläisten kommenteista päätellen leiri oli hyödyllinen. Vesillä oli apuna videokamera, jonka otokset purettiin ja tilanteet käytiin yhdessä läpi. Myös SM-kisan aikana Julian otti muutamia videopätkiä, jotka purettiin kisapäivän päätteeksi leiriläisten kanssa ja näin purjehtijat saivat miettiä ja analysoida purjehdustaan. Lisäksi lähtöjä ennen ja niiden välillä Julian antoi mm. trimmaus- ja tuulivinkkejä.
Leirin päätteeksi vanhemmille ja valmentajille järjestettiin keskustelutilaisuus aiheesta ”millä keinoin suomalaiset optipurjehtijat pääsisivät kympin joukkoon MM:eissä”. Mukana olivat myös Purjehtijaliiton Pirkko Patja ja Kim Weber. Geeske ja Julian kertoivat sikäläisestä harjoittelusta ja toimintamalleista ja lopputuloksena saimme listan asioita, jotka ainakin heidän näkemystensä mukaisesti edistäisivät suomalaisten menestymistä:
SM:ssa oli peräti 96 osallistujaa, joukossa 13 venäläistä ja virolaista, lisäksi kadettisarjalaisia oli 19. Kiinalaisia optareita oli vesillä kerralla enemmän kuin koskaan aikaisemmin Suomessa. Kisan voiton vei Venäjän ranking ykkönen Daniil Banayan melko selvällä piste-erolla, mutta Suomen mestaruus kultamitalin sai Lahden Pursiseuraa edustava Elmeri Piltti, joka oli kisaa edeltävän viikon harjoitellut Julian Autenriethin johdolla ja sai muun kärkiryhmän kanssa päivittäin kommentit purjehduksestaan Julianilta.
Nuorten sarjan mitalistit
Perjantai-iltana ajettiin RIB-saattueessa Suomenlinnaan tutustumaan Merisotakouluun ja saunomaan Suomen suurimmassa saunassa hot dogeilla vahvistettuna. Ilta oli Ekström Oy:n ja Wärtsilä Oyj:n tukema. Lauantai-iltana grillattiin Audin tarjoamia pihvejä Suvisaaristossa rantajuhlissa, joiden ohjelmana oli mm. köydenvetoa sekalaisilla joukkueilla. Kumpaankin tilaisuuteen osallistui pitkien purjehduspäivien jälkeen kiitettävä joukko purjehtijoita perheineen.
Vanemmat ja iloiset mitalistit: Elmeri, Kaarle ja Sofia Kolmipäiväinen regatan aikana nähtiin useita jännittäviä, jopa dramaattisia, tilanteita aina maston kaatumisineen. Uudet Suomen mestarit tulivat valituiksi ja mitalien lisäksi jaettiin runsaasti tavarapalkintoja, jotka Vestek ja Ice Peak olivat lahjoittaneet.
Lisätietoja Julianista:
|