|
Hei junnupurjehdusaktiivit,
Olen Suomen Optimistijollaliiton varapuheenjohtajan ominaisuudessa ottanut vastatakseni ns. kaislanjuuritason junnupurjehduksen kehittämisen yhteistyössä Zoom8-luokan kanssa. Olen talven aikana pyrkinyt löytämään ratkaisuja tärkeimpien junnupurjehduksen kehittymistä estävien pullonkaulojen avaamiseksi. Itselläni ei ole projektissa taloudellista intressiä, tavoitteeni on kymmenkertaistaa junnupurjehduksen volyymi Suomessa.
Tärkeimmäksi pullonkauloiksi kehityksen vauhdittamisessa on osoittautunut edullisten veneiden puuttuminen markkinoilta, samoin purjehdusvarusteiden hinta ja saatavuus Helsingin ulkopuolella jarruttaa lajin kehitystä. Ei lätkäjunnujakaan laiteta kaukaloon verkkareissa, joten kyllä myös purjehtijanalut tarvitsevat lajin mukaiset varusteet päästäkseen hyvään alkuun. Hyvä kuivapuku poistaa optaripurjehtijalta kaatumisen pelon ja muuttaa kylmän veden hauskaksi leikkikentäksi!
Fayish veneet myyty loppuun, mutta Vestekissä / Captains Shopissa tarjolla edullisia kiinalaisveneitä
300 optimistijollan tilaus Kiinaan on täynnä, veneitä menee n. 65 seuralle ympäri Suomea (Kotka, Kuopio, Kemi, Kokkola, Pori, Rauma, Turku, Maarianhamina, Salo, Tampere, Tammisaari, Lohja, Lahti, Loviisa, Porvoo, jne jne). Kyselyjä tulee jatkuvasti lisää. Far East Boat Companyn kiintiö Suomeen on täynnä, mutta hyvä uutinen on, että Vestek / Captains Shop on tilannut toiselta isolta kiinalaisvalmistajalta, ZAO:lta kontillisen veneitä, jotka ovat laadultaan vastaavia ja samassa edullisessa hintaluokassa kuin Fayishin veneet. Lisätietoja Jyrki Järvi 040-5448188. Myös Marnela Helsingissä tarjoaa tanskalaisen Winnerin edullisia aloittelijan optimistipaketteja, lisätietoja Petri Karto 040-5008598.
Henri Lloyd kuivapukutarjous muuttui hengausshortsi- & spraytop tarjoukseksi
Emme saaneet riittävästi ennakkovarauksia, jotta H-L kuivapukutarjous olisi toteutunut. Sen sijaan Henri-Lloyd tarjoaa Ben Ainsley -malliston jr-kokoisia neopreenihengaushousuja ja spraytoppeja edulliseen hintaan. Tarkemmat tiedot liitteessä.
Aloittavan optaripurjehtijan täydellinen varustekassi kotiovelle toimitettuna!
Suurin osa uusista 300 optimistijollasta menee Kehä 1:n ulkopuolelle eri puolelle Suomea. Olen tehnyt parhaani, että veneet olisivat plug and play periaatteella toimivia täydellisiä paketteja mitattuine ja numeroituine purjeineen ja täydellisine ja laadukkaine varusteineen. Jotta purjehduksen aloittaminen olisi mahdollisimman turvallista, helppoa ja hauskaa, olen englantilaisen Trident-UK -purjehdusvarustevalmistajan ja nettikauppiaan kanssa sopinut Suomen markkinoille erikoistarjouksen, joka on voimassa maaliskuun ensimmäisen viikon loppuun saakka.
Tarjous pitää sisällään hengittävän junnukuivapuvun, alle puettavan fleece-haalarin, neopreenitossut vetoketjulla, lämpimät purjehdushanskat, purjehdusliivit, hengausshortsit, starttikellon, Phil Slaterin kirjan Optimist Racing, joka on paras markkinoilla oleva optarikirja sekä argentiinalaisten valmentajien tekemän optarimanööveri DVD:n sekä lopuksi ison purjehduskassin, johon edellämainitut varusteet voidaan pakata. Tridentin normaalihinnoilla paketin hinta kuljetuksineen olisi 627 €, tarjoushinta 456 €. Vastaava paketti Helsingin venetarvikeliikkeistä kerättynä maksaa n. 700 - 900 €.
Perheemme 8-vuotias optaripurjehtija on kaksi kautta käyttänyt Tridentin varusteita, olemme olleet hinta-laatu -suhteeseen tyytyväisiä. Listahinnat ovat 20 - 40 % Suomen vähittäishintoja halvemmat, nyt saamme vielä n. 30 % alennuksen paketista. Varusteet tilataan internetistä, maksetaan luottokortilla ja toimitetaan kotiosoitteseen kuriirilla.
Niille, jotka ovat jo aloittaneet ja tarvitsevat vain uuden kuivapuvun, on tarjolla pelkkä kuivapuku ja fleece-haalarin edulliseen hintaan. Lisäksi aikuisille on tarjous, joka sisältää normaalihintaisen kuivapuvun ja 40 GBP:n hintaisen fleece-haalarin kaupan päälle.
Tarkempaa tietoa ja ohjeet tilauksen tekemiseksi oheisessa liitteessä. Tilaus pitää tehdä 11.3.2008 mennessä, jotta engelsmannit saavat puvut kevään tuotantoon ja ajoissa Suomeen.
Brunswickilta kolme edullista Valiant RIB & Mercury konepakettia, Majavalta traileritarjous
Brunswick perusti vuosi sitten oman maahantuontiorganisaation Suomeen ja tehnyt edullisen tarjouksen seurojen juniorikäyttöön tulevista RIB-paketeista. Tarjolla on Brunswickin portugalilaisen RIB-tehtaan Valiantin robustin Dive and Rescue malliston veneitä parhaasta ponttoonimateriaalista valmistettuna Mercuryn 4-tahtikoneilla. Venevaihtoehdot ja hinnat liitteessä. Brunswickin yhteistyökumppani Majava tarjoaa veneisiin sopivat trailerit edullisella hinnalla. Suunnitteilla on myös trailereihin toimitettava kehikko, jonka avulla RIB-veneen päällä voidaan kuljettaa optimisti- tai zoom8-jollia. Yhteyshenkilö Brunswickilla Jaakko-Veikko Ajanko, jaakko-veikko.ajanko ( at ) brunswickmarine.fi
keväisin junnupurjehdusterveisin Tapio Lehtinen
|