Untitled.png

Karsintasarja 2023

 

Suomen Optimistijollaliitto ry.

 

Helsingissä 14.5.2022

Suomen Optimistijollaliitto tiedottaa muutoksesta arvokisakarsintaan liittyvien valintakilpailujen osalta vuodesta 2023 eteenpäin. Arvokisapurjehtijat valitaan kauden kahden ensimmäisen kansallisen rankingkilpailun perusteella. Suomen Optimistijollaliitto pidättää itsellään mahdollisuuden huomioida mukaan karsintaan kolmas kilpailu, mikäli aiempien kilpailujen lähtöjen määrä ei ole ollut riittävä. Suomen edustusjoukkueet on kuitenkin valittava riittävän hyvissä ajoin, jotta joukkueiden valmistautuminen arvokisoihin olisi mahdollista. Karsintoihin ei vuodesta 2023 alkaen lähetetä kutsua, vaan tapahtuma on avoin ja antaa näin jokaiselle nuorelle tasavertaisen mahdollisuuden osallistua arvokisavalintaan.

 

Terveisin Suomen Optimistijollaliiton hallitus

Untitled.png

Purjehduskauden saatesanat kaudelle 2022

 

Suomen Optimistijollaliitto ry.

 

Helsingissä 12.5.2022

 

Nuorten optimistijollapurjehtijoiden kotimaan kisakausi 2022 on alkamassa aivan näillä hetkillä. Positiivisen elämänkokemuksen ja laji-innokkuuden varmistamiseksi Suomen Optimistijollaliitto haluaa ystävällisesti muistuttaa lajin parissa toimivia tehtävistä ja rooleista, vastuista sekä velvollisuuksista. Toistemme tekemistä kunnioittaen ja arvostaen sekä omista velvollisuuksista vastaten teemme alkavasta kaudesta 2022 onnistuneen.

 

Edellytämme purjehtijoilta esimerkillistä ja edustavaa käyttäytymistä, niin vesillä kuin satamissa. Purjehtijan tulee ymmärtää, että hän edustaa aina paitsi itseään myös lajiaan, seuraansa sekä kansainvälisissä tapahtumissa kotimaataan. Vanhemmat purjehtijat toimivat mallina nuoremmille purjehtijoille. Tämän vuoksi on huomioitava siisti hyvä käytös ja kielenkäyttö. Urheilijoiden tulee myös kohdata ja kohdella toisiaan ystävällisesti sekä kunnioittavasti. Kiusaamista emme hyväksy missään muodossa. Valmentajien, valmennettavien, kilpailujärjestäjien ja tukihenkilöiden välisen yhteistyön edellytys on molemminpuolinen kohteliaisuus, kunnioitus ja rehellisyys. Erityisen huomioitavaa on, että laji toimii paljolti vapaaehtoistyön voimin ja tätä panosta on kaikkien kunnioitettava.

 

Suomen Optimistijollaliitto on nimennyt jokaiseen ranking-sarjan kilpailuun edustajan, jonka tehtävänä on tukea sekä avustaa kisaa järjestävää organisaatiota. Kilpailupäällikkö on regatan ajan kilpailun johdossa, ja nimetty edustaja toimii tarvittavin osin hänen ja lautakunnan apuna. Suomen Optimistijollaliitto korostaa, että kilpailunjärjestäjille tulee taata työrauha kilpailujen läpiviemiseksi. Suomen Optimistijollaliitto ottaa mielellään vastaan rakentavaa palautetta kauden kuluessa.

 

Osallistumalla Suomen Optimistijollaliiton tapahtumiin ja edustusjoukkueisiin sekä purjehtija, että huoltajat sitoutuvat noudattamaan käytössääntöjä ja hyväksyvät oikeuden puuttua sopimattomaan käytökseen. Tarvittaessa Suomen Optimistijollaliitto raportoi epäasiallisesta tai epäurheilijamaisesta käytöksestä SPV:lle.

Linkki IODA Code of Conduct

Menestyksekästä ja mukavaa alkavaa purjehduskautta kaikille toivottaa Suomen Optimistijollaliiton hallitus 2022.

Tomi Latvala, pj.                    Aino Sergelius, vpj.               Carolus Reincke                          Jukka Miettinen

 

 

Pekka Bollström                     Petra Grahn                            Henrika Vikman

Untitled.png

SUOMEN OPTIMISTIJOLLALIITTO HAKEE VALMENTAJIA PM-JOUKKUEELLE KAUDELLE 2022

Suomen Optimistijollaliitto (SOL) hakee liiton PM-kilpailuihin heinäkuussa 2022 osallistuvalle edustusjoukkueelle valmentajia. SOLin tavoitteena on nimittää valmentajiksi henkilöitä, jotka ovat valmiit sitoutumaan optimistijollapurjehduksen kehittämiseen Suomessa pitkäjänteisesti.

Haemme PM-joukkueelle päävalmentajaa sekä kahta valmentajaa.

Kaudelle 2021 valituista valmentajista Erica Bäckström on mukana PM-valmennuksessa tänä vuonna. Lisäksi SPV tukee SOLin PM-projektia. Tapio Nirkko SPV:ltä tulee toimimaan joukkueen yhtenä valmentajana. SOLin hallituksen päätöksen mukaisesti EM- ja MM-joukkueiden valmentajilta sekä PM-joukkueen päävalmentajalta edellytetään valmentajan tehtävään soveltuvaa koulutusta, vähintään SPV:n Valmentaja I -kurssin suorittamista tai tätä vastaavaa muuta koulutusta.

SPV tukee kaudella 2022 luokkaliittojen arvokilpailujoukkueita tarjoamalla valmentajille kattavan koulutuspaketin, joka sisältää koulutuspäivän Helsingissä 13.5.2022 sekä kaksi verkkokurssia. Kaikilta SOLin arvokilpailuvalmentajilta edellytetään osallistumista näihin koulutuksiin. Lisätietoa koulutuspaketista täältä: https://www.lyyti.fi/reg/Sailing_Team_Finland_koulutuspaiva_9791

Olympiakomitean Vastuullinen valmentaja -verkkokurssi täällä: https://oppimisareena.fi

Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek ry) Puhtaasti paras -verkkokurssi täällä: https://suek.fi/koulutus-2/koulutusmateriaalit/puhtaasti-paras-verkkokoulutus/

 

SOL solmi vuonna 2021 kaksivuotiset valmentajasopimukset Santiago Lopezin sekä Leo Tykkyläisen kanssa. Kaudella 2022 Santiago valmentaa MM-joukkuetta ja Leo EM-joukkuetta.

Liiton edustusjoukkueet osallistuvat seuraaviin arvokilpailuihin kaudella 2022:

°  MM 26.6.-7.7. Bodrum, Turkki

°  EM 30.7.-6.8. Sonderborg, Tanska

°  PM 25.- 30.7. HSK, FIN   (valmistautumisleiri 18.-21.7.)

 

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan SOLin PM-joukkueen valmentajana kaudella 2022, pyydämme ystävällisesti lähettämään SOLin hallitukselle osoitetun hakemuksen sähköpostitse osoitteeseen 2.4.2022 mennessä.

suomen.optimistijollaliitto@gmail.com.

Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee liittää hakijan ansioluettelo, josta käy ilmi

-       valmentajan nimi ja koulutus

-       kokemus optipurjehtijoiden valmentamisesta (kotimaassa ja kansainvälisesti)

-       keskeiset viimeaikaiset saavutukset valmentajana optipurjehduksen parissa

-       henkilökohtaiset tavoitteet valmentajana ja valmius sitoutua Suomen

        optimistijollapurjehduksen  kehittämiseksi pitkäjänteisesti

 

Lisätietoja valmentajien valintaan liittyen antaa SOL hallituksen varapuheenjohtaja Aino Sergelius (+358 40 8397539).

SOL julkaisee valmentajavalinnat 5.4.2022.

SUOMEN OPTIMISTIJOLLALIITON HALLITUS

Untitled.png

KILPAILUJEN HAKUPROSESSI KAUDELLE 2022

Suomen Optimistijollaliiton (SOL) hallitus on käynnistänyt kilpailukauden 2022 rankingsarjan kilpailujen (ml. arvokisakarsinnan kilpailut), joukkuekilpailujen ja kadettisarjan kilpailujen hakuprosessin. Hakuprosessin edesauttamiseksi SOL on laatinut alustavan rungon kaudelle (liitteessä), joka on viitteellinen ja voi muuttua.

Purjehdusseuroja pyydetään jättämään hakemuksensa sunnuntaihin 12.12.2021 mennessä. SOL:in tavoitteena on julkaista kauden 2022 kilpailukalenteri 15.1.2022 mennessä.

KARSINTASARJA

Arvokisakarsinta toteutetaan siten, että toukokuussa 2022 purjehdittavat kaksi rankingsarjan kilpailua lasketaan myös arvokisakarsintasarjan osakilpailuiksi. Karsintasarjan osakilpailujen yhteenlaskettu tulos muodostaa karsintasarjan tuloksen, jonka perusteella SOL jakaa paikat vuoden 2022 MM, EM ja PM joukkueisiin.

Mukaan karsintaan lasketaan enintään 90 kauden 2021 rankingsarjan over all -lopputuloksien perusteella. Vuoden 2022 kadettisarjasta karsintaan lasketaan top 10 purjehtijat 2021 over all -lopputulosten mukaisesti siten, että rankingsarjan perusteella karsinnassa paikan saaneet purjehtijat ei huomioida.

Kevään rankingkisat, jotka muodostavat karsintasarjaa pyritään purjehtimaan optien kansainvälisten arvokilpailujen mukaisella IODA radalla ja avovesiolosuhteissa.

RANKINGSARJA

SOL:in tavoitteena on järjestää viisi - seitsemän rankingsarjan kilpailua kaudella 2022. Alustavasti kaksi rankingsarjan kilpailua on toukokuussa (karsintasarja), yksi-kaksi kesäkuussa ja kolme - neljä elo – lokakuussa 2022.

Yksi kilpailuista on 2022 SM-kilpailut, joka on kolmipäivänen kilpailu. Muut rankingsarjan kilpailut ovat pääsääntöisesti kaksipäiväisiä. SOL varaa oikeuden myöntää SM-kilpailujen lisäksi kolmipäiväisiä rankingkilpailuja koulujen kesälomakauden aikana.

Kilpailut purjehditaan lähtökohtaisesti kansainvälisten arvokilpailujen mukaisella formaatilla ja IODA radalla, jossa yksittäisen lähdön tavoiteaika on vähintään 50 minuuttia. Jos seura haluaa noudattaa muuta kilpailuformaattia, tulee siitä hakemuksessa mainita. 

Kilpailuja myöntäessään SOL huomiota mm. vesialueen soveltuvuuteen kilpailuradan rakentamiseksi sekä yksittäisen lähdön tavoiteajan saavuttamiseksi.

SOL edellyttää, että rankingsarjan kilpailujen yhteydessä järjestetään kadettikisa, joka purjehditaan erillisellä vastatuuli-myötätuuliradalla.

JOUKKUEKILPAILUT

Joukkuekilpailuformaatti on ollut hyvin suosittu vuodesta toiseen. Kaudelle 2022 SOL:in tavoitteena on järjestää kaksi joukkuekilpailua, joista yksi oni SM-kilpailu. Toisen joukkuekilpailun yhteydessä on mahdollista järjestäjä joukkuepurjehduksen taitojen kehittämiseen tähtäävä leiri.

HAKUAIKA 

SOLin hallitus pyytää kauden 2022 ranking- (ml. arvokisakarsinta), joukkue- tai kadettikisojen järjestämisestä kiinnostuneita seuroja ilmoittamaan kiinnostuksensa lähettämällä kisahakemuksen mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään sunnuntaina 12.12.2021 sähköpostiosoitteiseen:

suomen.optimistijollaliitto@gmail.com

Vastaamme mielellämme mahdollisiin kysymyksiin. 

SOL hallituksen puolesta,

 

Carolus Reincke                                                    Jukka Miettinen

050 355 4540                                                        050 4585463

 

Liite : Kauden 2022 alustava runko.

Optikilpailut 2022.PNG

Optikisojen haku kaudelle 2022