YHTEISYÖKUMPPANIMME





 

Optarista Olympialaisiin !

Optari on oiva koulu kovempiinkin koitoksiin. Suomen ja monen muun maan Olympiaedustajat ovat aloittaneet uransa Optarista. Oli tavoite mikä tahansa, Optarissa oppii.

UUTISET

  
  • LINNANMÄKI Regatta - 2008-09-08 10:06:43

    Kuvia kisoista:
    Eku Lähteenmäen ottamia kuvia osoitteessa: sailpix.pp.fi                                                      Julia Ormion ottamia kuvia:Linnanmäki Hyvän Tuulen Regatta 2008.                 Tuntematon kuvaaja täällä.

     



  • RANKINGTILANNE viiden kisan jälkeen - 2008-09-05 23:24:48

    http://www.optari.net/files/Ranking2008_5.pdf

  • HARJOITUSLEIREI MARSTRANDISSA syyslomalla - 2008-09-05 23:04:30

    Pohjoismaiden huipputason harjoitusleiri Marstrandissa koulujen syysloman aikaan  17-19.10.Rankinglistan mukaan 15 parasta purjehtijaa, poislukien 1993 syntyneet, kutsutaan osallistumaan yhteispohjoismaiseen leiriin. Tänä vuonna leiriä jatketaan siten että Suomalaisten osalta aloitamme jo maanantaina 13.10.

    Tässä leirin englanninkielinen kutsu ja ohjelma     Ilmoittautumiset virpi.mikkola(at)kotikone.fi

     



  • Raportti SM kisoista ja treenileireiltä - 2008-09-01 10:59:46

    Raportti ja kuvia Julianin treenileiristä ja SM-kisoista : http://www.optari.net/sivu/sm-treenileiri.htm

  • ESF Ranking Tulokset - 2008-09-01 10:28:37

    Espoossa purjehditussaa kisassa saatin kuusi lähtöä ajettua. Nuoret purjehtijat hätyyttelivät jo kärkeä, mutta Kaarle oli tilanteen tasalla ja voitti vakuuttavalla esityksellä. Tulokset täällä.

  • ESF:n Rankingissa erityinen Fair Sailing - Reilu Purjehdus teema - 2008-08-27 09:48:27

    Kilpailun tuoksinassa ja mitalijahdissa  purjehtijoiltamme ja vanhemmiltakin välillä unohtuu reilun pelin periaate. Haluamme seuraavassa kisassa tuoda esille tämän ja kaikkien on syytä miettiäa mitä rehti purjehdus on.  Allekirjoittamalla yhteisen sopimuksemme, jossa kaikki sitoudumme noudattamaan sääntöjä ja purjehtimaan reilusti, ovat kaikki omalta osaltaan luomassa parempia kisoja ja hauskempaa purjehdusta."Sopimus" tulee olemaan ilmoitustaululla ja siihen kerätään kaikkien purjehtijoiden purjenumerot ja allekirjoitus.  Nähdään vesillä!

  • Tampereen Ranking 6-7.9 - 2008-08-26 08:25:15

    Näsijärven Purjehdusseura järjestää kauden viimeisen Ranking-kilpailun. Kilpailukutsu tässä ja ilmoittautumiset täältä : Majoitustarjous €75 /huone/yö koodilla: purjehtija Holiday Inn Tampere

  • Viides ranking ja ensimmäinen karsinta arvokisoihin - 2008-08-25 13:58:04

    Kauden viides Ranking ja ensimmäinen karsinta vuoden 2009 arvokisoihin järjestetään ESF:llä Soukanniemessä Espoossa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset tästä.

  • SM-tulokset ja Ranking tilanne - 2008-08-25 13:54:27

    Vuoden 2008 kultamitalisti on Elmeri Piltti! Kaikki tulokset www.njk.fi. Ranking-tilanne neljän kisan jälkeen tästä

  • OPTISTART Marjaniemessä 7.9 - 2008-08-24 06:50:14

    Linnanmäki Regattan jälkeen on hyvä suunnata Itä Helsinkiin ja Marjaniemeen. Syksyn Optistart   purjehditaan sunnuntaina 7.9 . Lisätietoja MP:n kotisivuilta.

  • AVOIMET Opti SM kisat 2008 - 2008-08-07 18:01:20

    Suomenmestaruus Opti luokassa ratkaistaan NJK:n järjestämissä avoimissa SM-kisoissa. Kilpailukutsu ja ilmoittautumiset tästä. Mukana myös Kadetti-sarja aloitteleville purjehtijoille.

    The Open Finnish Opti Championships 2008 is sailed in Helsinki at NJK 22-24.8. Invitation and registration here. There is also a Kadett-class for beginners.



  • AVOIN HARJOITUSLEIRI NJK:lla Lauttasaaressa - 2008-08-04 11:01:42

    Optimistiliitto järjestää 16-17.8 avoimen leirin Helsingissä Lauttasaaressa NJK:lla.  Valmentajina toimivat ainakin Vili Kaijansinkko, Sinem Kurtbay ja Geeske Genrich Saksasta. Leirin hinta 70€ sisältäen leirin ja lounaan. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 



  • ALUEKISA Espoossa, Espoon Pursiseuralla - 2008-07-28 12:05:05

    Kaksipäiväinen kisa 2-3.8, jossa lauantaina treenataan Mika Hollon johdolla ja Sunnuntaina on itse kilpailu. Lisätietoja EPS:in sivuilta.

  • Turkissa MM-kisat vauhdissa - 2008-07-18 21:22:46

    Suomen kova joukkue purjehtii MM-kisoja Turkin vesillä. Tuloksia ja muuta: http://www.optiworld2008.com/Index.asp Kuva avajaisista: http://www.optari.net/sivu/team2008.htm

  • PM-kisat käynnissä Västeråsissa - 2008-07-18 21:06:07

    Suomesta on 19 purjehtijan joukkue kisaamassa PM-mitaleista. Sen lisäksi nuoremmille on järjestetty oma Silver Cup jossa Suomella oli myös innokas nuori joukkue. Mälarn järvellä tuulet vaihtelevat, ja aallookko on lyhyttä ja terävää. Vaikka kisamenestystä ei suuremmin ole vielä tullut, on tunnelma hieno ja purjehtijoilla on hauskaa. Kisojen omat sivut: http://www.JNOM2008.se

  • ELOMALJA 2008 KEVYTVENEKILPAILU - 2008-07-12 21:49:18

    Haminassa purjehditaan kevytvenekisat 2.8 , mukana tottakai optari-luokka.Kilpailu on osa Itäisen Alueen aluekisoja, mutta osallistua saa tietysti kaikkien alueiden purjehtijat. Katso lisätietoja täältä ja lataa kilpailukutsu tästä

  • Hyvän Tuulen Linnanmäki Regatta - 2008-07-10 14:37:27

    Kauden suurtapahtuma on ilman muuta Linnanmäki Regatta. Lauantaina 6.9 Optarit valloittavat Töölönlahden!  200 ensimmäistä ilmoittautunutta saavat Linnanmäen Isohupi-rannekkeen ( arvo € 33 ) Katso lisätiedot täältä

  • ALUEKISA Valkyria Cup ESF:llä 12-13.7 - 2008-06-29 12:15:06

    ESF järjestää perinteisen Valkyria Cup kevytvenekilpailun 12-13.7. Luokkina
    ovat Opti, Zoom,  Laser 4.7, Radial, Standard sekä 606.
    Optin ja Zoomin osalta on kyseessä Aluesarjan kilpailu. Valmentajina ja
    avustajina kilpailussa toimivat Erica Bäckström ja Marika Fallenius.
    Kilpailu on kaksipäiväinen ja molempina päivinä lähtöjen välissä on
    mahdollisuus lounastaa ravintola Pavenilla. Vanhemmille ja tukijoukoille on
    kuljetus Amiraalisatamasta Pavenille josta on mahdollista seurata
    kilpailuja.
    Lauantaina kipparikokous / info Amiraalisatamassa n. klo 10 jossa käydään
    läpi nuorempien purjehtijoiden kanssa kilpailun ja lähdön kulku.

    Tervetuloa ESF:lle

    Ilmoittautumiset  Kilpailukutsu


  • Harjoitusleirejä ennen SM-kisoja - 2008-06-17 15:01:34

    Ennen NJK:n SM-kisoja järjestetään kaksi leiriä huippuvalmentajilla. Katso lisätiedot

  • Aluesarjatason Joukkuepurjehdusta Tammisaaressa - 2008-06-16 13:39:51

    Joukkuepurjehdus on on loistava tapa oppia veneenkäsittelyä ja sääntöjä. Tammisaaren Sommarössä järjestetään leiri ja kilpailu elokuussa, 10-11.8. Katso lisätietoja tästä

    Kerää joukkue ja ilmoittaudu ajoissa!



  • EM Joukkue leirillä Turussa - 2008-06-16 12:46:23

    Vihdoinkin tuulta EM-leirillä!  EM tiimi harjoitteli Gardan EM-kilpailua varten Turun Airistolla 9-13.6  Yki Jerkun johdolla. EM-joukkueen oma sivu



  • Porvoon Tolkkisissa Lamor Junior Race Aluekisat - 2008-06-16 12:23:42

    Borgå Segelsällskap järjesti 14.6 hienot aluekisat tukikohdassaan Kugghamnissa. Valmennusta oli antamassa hyvinkin pätevä purjehtija, Chita Wahlroos ( os. Smedberg). Ihailtavalla asenteella toiminut Chita oli työssään loistava, toivottavasti saamme hänet mukaan useammin! Kiitokset hienoista kisoista.

    Kisaraportti     Tulokset



  • ALUEKISAT 2008 - 2008-06-11 08:49:44

    LEPPOISIEN LAPSI- JA PERHEYSTÄVÄLLISTEN KISOJEN ALUESARJA 2008

     Kansallinen Optimistijollien ja Zoom8-jollien aluesarja jatkuu kaudella 2008.  Sarja on tarkoitettu innostamaan ja helpottamaan aloittelevien purjehtijoiden kilpailemaan lähtemistä. SPL seuraa seurojen junioritoiminnan aktiivisuutta mm. seuran ulkopuolisiin kilpailuihin osallistuneiden purjehtijoiden määrällä. 

     Lisätietoa kisoista          Aluejako

     Eteläisen alueen kisat   Itäisen, Läntisen ja Pohjoisen kisat



  • Optareiden kelluvuuskoe - 2008-06-11 08:42:55

    Purjehtijoiden turvallisuuden varmistaminen on Lapsi- ja nuorisopurjehduksen
    keskeinen lähtökohta. Tämän vuoksi Optimistijollaluokan luokkasääntö
    (http://www.optiworld.org/2008CR.pdf) edellyttää, että kaikille
    optimistijollille tehdään vuosittain kelluvuuskoe. Koe on tärkeä
    turvallisuuden varmistamisen kannalta ja vastaa isompien veneiden ja autojen
    vuosittaista  katsastusta.
     


  • ALUEKISA ja leiri Tampereella - 2008-06-10 11:09:45

    Tampereella on Läntisen alueen Aluekisa vuorossa 29.7, sitä ennen on yhteistyössä Purjehtijaliiton kanssa järjestettävä leiri. Kutsu tässä

  • HSS Downtown kisassa yli 30 osallistujaa - 2008-06-10 11:04:41

    Kova tuuli oli häiritsemässä reilua 30 optaria jotka olivat kokoontuneet HSS:n Liuskasaareen. Ei niin Aluekisa-ystävällinen keli piti monta purjehtijaa maissa, ja moni joka oli vesillä sai todeta puhurin vielä liian kovaksi. Tuloksia tässä. Seuraavissa Aluekisoissa tavataan!

  • ALUEKISA Lahdessa 15.6 - 2008-06-09 10:49:17

    Lahdessa purjehditaan Aluekisa 15.6, kutsu ohessa

  • ALUEKISA Porvoossa 14.6 - 2008-06-06 08:17:52

    Porvoossa purjehditaan 14.6 BSS Lamor Race- aluesarjan kilpailu optareille ja zoomeille. Kilpailukutsu tässä

  • Iida Voutilainen lopettaa Optari-uransa EM-kisoihin - 2008-05-31 08:35:35

    Iida on päättämässä menestyksekästä optari-uraansa, ja viimeiset startit ajetaan Gardalla EM-kisoissa. Sen jälkeen alkaa tiukka harjoittelu Laser 4.7-luokassa. Toivotamme aina positiiviselle Iidalle menestystä ja hauskoja hetkiä purjehduksen parissa myös tulevaisuudessa. Tässä Iidan kiitoskirje!

  • 300 Optaria rantautuu - 2008-05-29 08:53:11

    Ensimmäiset 240 jolla jaettiin viime viikonloppuna Tuusulassa Kauko Groupin terminaalialueella. Projektin tukijat Audi, Kauko/ Itella Logistics ja Wärtsilä olivat yhdessä monen muun tahon kanssa loihtineet paikalle mahtavan tunnelman ja veneiden jako sujui muun ohjelman ohessa kuin tanssi.

    Tapio Lehtinen on tehnyt uskomattoman työn projektin parissa ja tässä hänen kiitoksensa projektiin osallistuneille. Tapion nimilistaa lukemalla saamme kaikki kuvan millaisesta mammuttiprojektista on kyse. Me kaikki kiitämme osaltamme Tapsaa, KIITOS!



  • Arvokisajoukkueet 2008 - 2008-05-28 12:59:29

    Optariliiton hallitus kokoontui ja vahvisti MM-ja EM-joukkueet. PM joukkue on vielä vahvistamatta.

    Arvokisajoukkueet



  • Rankingtilanne Turun osakilpailun jälkeen - 2008-05-27 10:28:57

    Rankingtilanne kolmen kilpailun jälkeen



  • Hatsu Courage tuli Hampuriin - jollat siirtyvät uuteen laivaaan - 2008-05-13 09:58:03

    Hatsu Courage on suorittanut vaativan tehtävänsä ja tuonut 4 kontillista optareita Kiinasta Hampuriin. Nyt Optarit siirtyvät feeder-laivaan nimeltään Ida Rambow joka näillä näkymin saapuu Helsinkiin 19.5. Veneiden jakotilaisuus on 24.5. klo 10.00 alkaen Tuusulassa Kauko Groupin terminaalissa. Kutsu tilaisuuteen tulee tällä viikolla e-mailitse veneiden tilaajille.
     
    Viides kontti on lähtenyt Shanghaista maanantaina ja veneet tulevat  Suomeen siten, että jakotilaisuus järjestettäneen lauantaina 14.6.
     


  • Arvokisakarsintojen tulokset 2008 - 2008-05-11 19:17:38

    Vuoden 2008 karsintojen tulokset löydät tästä

    Huom! : MM ja EM paikat pitää vahvistaa Tiistaihin 13.5 mennessä Joni Piltille p. 0440-494 911 tai joni.piltti ät luukku.com

     



  • HSK:n Rankingin tulokset - 2008-05-11 18:41:57

    Elmeri Piltti voitti kauden toisen rankingkilpailun. Kaarle Tapper oli kakkonen ja Patasydämellä varustettu Noora Koskiahde hienosti kolmas. Onnittelut mitalisteille! Tulokset HSK Ranking

  • Turun Rankingkilpailun kutsu - 2008-05-07 08:51:44

    Turussa purjehditaan parin viikon kuluttua Ranking kilpailu. Kutsu löytyy oheisen linkin alta:

    http://www.turunpursiseura.net/content/blogcategory/158/442/



  • Karsintatilanne - 2008-05-05 21:32:10

    Oheisessa taulukossa tämänhetkinen karsintatilanne. Karsintasäännöt löydät täältä

    Karsintatilanne   



  • Ranking ja karsinta vaivoin läpi tuulenpuutteen vuoksi - 2008-05-05 13:51:17

    Ahvenanmaalla ei kerta kaikkiaan halunnut tuulla viikonloppuna. Lopulta saatiin purjehdittua neljä lähtöä. Tulokset: http://www.segel.aland.fi/result.con?iPage=38&iRegId=134

  • Ahvenanmaalla tuulen puutetta - 2008-05-02 16:20:02

    Optariliiton ja ÅSS:n harjoitusleiri Ahvenanmaalla Eckerössa on sujunut hyvin, ja paikka ja järjestelyt ovat mitä mainioimpia. Tänään on tosin kärsitty tuulenpuutteesta, mutta maissa on riittänyt toimintaa. Huomenna alkavat kisat, ja tuuliennusteet kertovat kevyistä tuulista. Menestystä kaikille kilpailijoille!

  • Hatsu Courage ja 240 optaria matkalla Suomeen - 2008-04-25 08:49:56

    Maanantaina 14.4 lähti rahtilaiva Hatsu Courage Shanghaista kohti Rotterdamia mukanaan ensimmäiset 240 optaria kaikkiaan 300 Suomeen tulevasta veneestä.

    Tässä laivan reitti.    Kuva laivasta by Michael Schindler   Valmiita optareita

    Kiitokset projektin tukijoille: Itella Logistics, Wärtsilä, Audi, Harken



  • Kilpailulisenssi vuodelle 2008 - 2008-04-08 11:26:57

    Jotta purjehtija saa rankingsijoituksen ja pääsee edustusjoukkueisiin pitää hänellä olla Kilpailulisenssi. Maksakaa lisenssit ennen ensimmäistä kilpailua. Ohjeet täällä. On hyvä jos myös aluekisaajat täyttävät lomakkeen jotta saamme heidänkin yhteystiedot, maksu ei koske aluekisaajia.

  • Ranking Ahvenanmaalla - Nationellt träningsläger och Optimistranking med kval 1-4.5 2008 - 2008-03-26 21:32:04

    Harjoitusleiri ja ensimmäinen ranking/karsinta Ahvenanmaalla 1-4.5. Katso lisätietoja:

    http://www.segel.aland.fi/text.con?iPage=148



  • Menestystä Brassella ! - 2008-03-24 20:20:55

    Miikka Nikkilä paransi viime vuotista sijoitustaan yhdellä pykälällä ja oli hienosti toinen tämän vuoden kisassa. Aisapari Kaarle Tapper sijoittui hänkin hyvin ollen neljäs. Onnittelut koko suomen tiimille hienosta kisasta, joka käytiin talvisissa olosuhteissa. Kaikki tulokset täällä: Brasse 2008

  • Gardalla ahdasta.... - 2008-03-21 20:41:32

    Uskomattomat 999 optaripurjehtijaa mukana ! Tuloksia: http://www.fragliavelariva.it/public_new/listClassifiche.asp?RegataID=%20164

  • Optaripurjehtijoita Hollannissa ja Italiassa - 2008-03-17 10:48:57

    Suomesta on lähdetty pääsiäiseksi kisaamaan sekä perinteiseen Magic Marine Easter regattaan Braassemermeerille, lyhyesti "Brasselle" Hollantiin sekä Gardalle Italiaan.

    Tässä kilpailuiden nettisivut: Brasse,     Garda Easter Meeting



  • Raportti Pajulahden leiriltä - 2008-03-17 10:38:49

    Katso tältä alasivulta mitä kaikkea Pajulahdella tapahtui !

    Pajulahden raportti



  • Winner Team Tanskassa - - 2008-03-13 13:41:30

    Kaarlen ja Miikan kauden avaus, katso matkaraportti

  • Varustetarjouksia - 2008-02-19 14:16:48

    Huom !

    Trident-UK ilmoitti, että suomalaisille junnupurjehtijoille suunnattua tarjousta on jatkettu pääsiäisen jälkeiseen keskiviikkoon saakka. Eli tarjolla on joko täydellinen aloittelijan varustepaketti tai pelkkä hengittävä kuivapuku ja fleecehaalari. Mene Tridentin sivuille linkillä www.fin.trident-uk.com, klikkaa Suomen lippu -ikonia. Alennetut hinnat tulevat näkyviin vasta klikattuasi add to cart -ikonia. Sen alapuolella näkyy kokovalintoja helpottavat senttimetritaulukot.

    Kevät lähestyy ja varustetarjoukset paranevat: Katso täältä Kuivapuvut,. Veneet, Kumiveneet ym.



  • Vauhtia Linkki-sivulle - 2008-02-12 12:44:53

    Nyt pannaan vähän vauhtia Linkki-sivulle, Tapio aloitti ja laittoi meille linkin Argentiinasta. Jos sinulla on hyviä kuvasarjoja tai videoita tai muuta hyödyllisiä Opti-linkkejä niin vinkkaa meitä meilillä osoitteeseen fun (ät) wippies com

  • Joukkuepurjehduskisa Ruotsissa: Hjuvik Team Racing Championship 13-15.6.2008 . - 2008-02-12 10:02:44

    Ruotsissa järjestetään joukkuepurjehdus-kisat, veneet järjestäjiltä joten mukaan tarvitaan vain uikkarit.....

    Kutsu: Hjuvik Team Racing Championship

    Kutsu yhdelle maakohtaiselle neljän hengen joukkueelle.



  • Far East Optari Venemessuilla - 2008-02-11 09:51:24

    Yhteistilaus-optari on nähtävillä Purjehtijaliiton osastolla Venemessuilla. ProSailorin osastolla voi nähdä Henri Lloydin tarjouspaketin. Käykää tutustumassa!

  • South East European Open Optimst Cup _ Serbia 14-18.5.2008 - 2008-02-08 17:10:55

    Serbiassa purjehditaan oheinen kilpailu- tarjolla ilmainen majoitus viidelle purjehtijalle ja kahdelle coach/team leaderille. Netti:    www.seeooc.com

  • Lake Garda Meeting - Optarikisa Italiassa 20-23.3 2008 - 2008-02-05 10:54:48

    Suosittu kansainvälinen Optarikisa Gardalla. Suomesta lähdössä samoihin aikoihin Zoom porukkaa Gardalle. Kiinnostuneet optari-perheet ottakaa yhteyttä Tapio Lehtiseen pikaisesti, kuitenkin ennen 14.2.

    Regatan kotisivu: http://www.fragliavelariva.com/public_new/RegataDetail.asp?RegataID=164

    Tapio Lehtinen: tapio.a.lehtinen (ät) gmail.com  puh. 0400-495678



  • ALUESARJAT 2008 - 2008-02-04 14:30:25

    LEPPOISIEN LAPSI- JA PERHEYSTÄVÄLLISTEN KISOJEN ALUESARJA 2008

     Kansallinen Optimistijollien ja Zoom8-jollien aluesarja jatkuu kaudella 2008.  Sarja on tarkoitettu innostamaan ja helpottamaan aloittelevien purjehtijoiden kilpailemaan lähtemistä. SPL seuraa seurojen junioritoiminnan aktiivisuutta mm. seuran ulkopuolisiin kilpailuihin osallistuneiden purjehtijoiden määrällä.

     

     

      Lisätietoa kisoista          Aluejako

     Eteläisen alueen kisat   Itäisen, Läntisen ja Pohjoisen kisat

     



  • Kuivapukutarjous ei toteudu, tarjous spraytopista ja hengaushousuista - 2008-02-04 12:08:40

    SOL:in ja Sail Techin tarjous Henri Lloyd Junior kuivapuvuista ei tällä
    kertaa toteutunut. Tehtaan tiukka tilausaikataulu sekä korkea
    minimitilausmäärä  lykkäävät  kampanjan kuivapukujen osalta väistämättä ensi
    kaudelle. Kuivapukujen seuraava tilauspäivä on elokuussa, jota ennen tulemme
    yhteistyössä SOL :in kanssa tarjoamaan vastaavan mahdollisuuden
    optarijunioreille  ja seuroille kaudelle 2009.

    Täksi kaudeksi olemme yhteistyössä Pro Sailorin (
    www.prosailor.fi )  kanssa
    sopineet Henri Lloyd Ben Ainslie - sarjan junioreille soveltuvista
    purjehdusasusteista liitteen mukaisen erikoistarjouksen.
    Tarjous koskee kaikkia Optari ja Zoom 8 purjehtijoita ja on voimassa
    30.6.2008 asti.
    Tuotteisiin voi tutustua Pro Sailorin osastolla 5a17 Vene –08 näyttelyssä
    tai kevään aikana myymälässä.

    Tarkemmat tuotetiedot tässä: HL Ben Ainslie tarjous

    Huippupurjehtija Ben Ainslien kotisivut: http://www.benainslie.com/



  • Optarien ja Zoomien KILPAPURJEHDUSLEIRI Pajulahden urheiluopistolla 1-2.3.2008 - 2008-01-24 12:05:39

    Varaa nyt kalenteriisi ylläoleva päivämäärä ! Silloin on Pajulahdella tarjolla rautaisannos kilpapurjehdustietämystä alan huipuilta. Katso kutsu ja ohjelma sekä ilmoittautumislomake alta:

    Ohjelma pdf-tiedostona, voit kääntä sen Acrobat Readerissä jotta lukeminen helpottuu. Yläpalkista löytyy työkalu....

    Kutsu       Ohjelma        Ilmoittautumislomake

     

     



  • KILPAILUKALENTERI 2008 - 2008-01-22 08:40:49

    Tästä löydät Rankingkilpailut ja arvokilpailut kaudelle 2008. Näiden lisäksi purjehditaan vielä Aluesarjojen kilpailuja joista tietoa myöhemmin. Ranking 2008

     

     

     



  • H U I P P U T I L A I S U U S: UUSI TÄYDELLINEN KISAOPTARIPAKETTI €1300 - 2007-12-31 11:02:33

    Tapio Lehtinen on organisoinut loistavan Optareiden yhteistilauksen Kiinasta. Tällä hetkellä meillä on kasassa jo 137 venettä !  TILANNE 8.1 207 venettä!

    Kyseessä on huippulaatuinen TÄYDELLINEN paketti:

    Vene, riki,evät,köydet,plokit,kansi ja pohjapressu, purje, alumiini-rantakärry, mittakirja ja suomalainen purjenumero purjeessa.

    Tilaukset tehtävä 15 tammikuuta mennessä.

    Katso tarkemmat tiedot tästä: Optari Yhteistilaus

    På svenska: Optimistjolle Sambeställning

     

     



  • BRASSEMERMEER EASTER REGATTA 2008 - 2007-12-17 12:04:44

    Perinteinen Brassen pääsisäisregatta järjestetään 21-24.3.2008. http://www.braassemermeer.nl/index_uk.html

    Suomella on 15 purjehtijan kiintiö ja paikat jaetaan rankingsijoitusten perusteella. Kaikki ilmoittautumiset kisaan menevär Optariliiton kautta. Ilmoita osallistumisesi 15.1 mennessä Joni Piltille ( joni (at) luukku.com) . Viikolla ennen kisaa pyritään järjestämään treenileiri jonkun muun maan kanssa, kerro ilmoittautumisesi yhteydessä myös jos haluat osallistua leirille. 

    Ilmoittautumismaksu €90 optiliiton tilille viim 15.2



  • OPTARILEIRI ESPANJASSA HUHTIKUUSSA - 2007-11-29 16:44:53

    MA Sailing järjestää jälleen harjoitusleirin kilpaileville optimistijollapurjehtijoille Mar Menorilla, Espanjassa. Leirin ajankohta on 5.-12.4.2008. Leirille otetaan enintään 15 optimistijollapurjehtijaa(10 paikkaa vapaana, tilanne 29.11.2008). Samaan aikaan järjestetään samassa paikassa leiri myös Laser 4.7 -purjehtijoille. Myös vanhemmat ovat halutessaan tervetulleita mukaan lomailemaan leiripaikkakunnalle. Urheiluopiston läheisyydessä on tarjolla niin hotelli- kuin huoneistomajoitusta.
     
    Viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.12.2007. Leiripaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
     
    Tervetuloa mukaan tunnetusti tehokkaille ja tuloksekkaille harjoitusleireille Espanjan lämpöön!
    Tarkemmat tiedot leireistä osoittessa http://www.ma-sailing.com/
     
    Tiedustelut: Minna Aalto, puh. 040 5221 701(arkisin klo 10-18), aaltominna@hotmail.com "


  • OPTARI JA ZOOM PÄÄTTÄJÄISET MENESTYS - 2007-11-18 12:04:44

    Lauantai-iltana kerääntyi sankka joukko junioripurjehtijoita HSK:lle kauden päättäjäisiin. Muhkea määrä palkintoja jaettiin ja huippupurjehtija Sari Multala kertoi omasta tiestään olympialaisiin. Tuleva huippupurjehtija Miikka Nikkilä kertoi omasta Bermudan kisamatkastaan komeiden kuvien kera. Illan päätteeksi huutokaupattiin vielä Zoom-jolla.Kun tämän kaiken vielä kruunasi hyvä ruoka ja hauska yhdessäolo niin kotiin lähti paljon tyytyväisiä purjehtijoita.

    Suuret kiitokset järjestelyistä Johannalle ja apujoukoille. Tästä pitää tehdä perinne!

    Kiitokset myös seuraaville tukijoillemme:

    WB-Sails
    Marnela
    Vestek
    Sailtech
    Rymaco
    Halti
    Suunto
    A-lehdet
    Metso Paper
    Kouvolan Pukimo/ Marimekko
    Sähkö Lehmus

     

     



  • ALUESARJOJEN TULOKSET - 2007-11-14 20:21:23

    Oprtareiden ja Zoomien yhteisessä päättäjäistilaisuudessa HSK:lla Lauantaina 17 jaetaan myös Eteläisen Aluesarjan palkinnot.

    Palkintoja jaetaan seuraavasti;

    Kiertopalkinto kunkin ikäsarjan voittajalle sekä 7 mitalia alle 10 v ja 13 - 15 v sarjassa sekä 14 mitalia 10-12 v ikäsarjassa. Tämän lisäksi tavarapalkintoja jaetaan ja arvotaan. Tule siis paikalle!
     
    Eteläisen aluesarjan tulokset tässä
    Läntisen aluesarjan tulokset löytyvät TPS: Sivuilta tästä
    Itäisen aluesarjan tulokset tässä
     
    Loistavaa toimintaa ja paljon uusia purjehtijoita !


  • Junioripurjehtijoiden kuivaharjoitteluleiri Vierumäellä - 2007-10-20 14:27:40

    Suomen Purjehtijaliitto järjestää Junioripurjehtijoiden kuivaharjoitteluleirin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 23.-25.11.2007. Leiri on tarkoitettu kaikille kilpapurjehdusta harrastaville tytöille ja pojille. Katso kutsusta lisätietoja: Leirikutsu 



  • Miikka Nikkilä Bermudalla - 2007-10-12 13:52:42

    Optaripurjehtija Miikka Nikkilä on kisoissa Bermudalla, seuraa tilannetta:

    http://www.bermudagoldcup.com/index.php?option=com_content&task=view&id=30&Itemid=1



  • Elmeri voitti KSSS Olympiska Regatan - 2007-10-08 11:37:46

    Johdettuaan niukasti lauantain jälkeen Elmeri jätti ratkaisun sunnuntain kuudenteen lähtöön. Norjalainen Harald Faste oli Elmerin kovin vastustaja, ja johti Elmeriä reilusti ensimmäisen kryssin jälkeen ja oli purjehtimassa regatan voittoon. Elmeri lupasi kuitenkin suomalaistytöille lenssillä että "Vedän vielä Norjalaisen ohi". Valitsemalla oman reitin läpi Zoom purjehtijoiden Elmeri tosiaan nousi reilut kymmenen sijaa aina kakkoseksi saakka. Muisti tottakai kuittailla tytöille että, näinhän minä lupasin. Hyvä Elmeri!

    Muutkin suomalaiset purjehtivat hyvin ja Kaarle Tapper oli kolmas.Kymmenen parhaan joukossa olivat vielä Iida Voutilainen 7.sijalla, Noora Koskiahde 8. sijalla ja Rebecka Behm 9. sijalla.  Tulokset : www.ksss.se

     



  • Lahti jyräsi Joukkuemestariksi - 2007-09-30 20:46:52

    LPS:n joukkue oli mainiossa vedossa Tuusulanjärvellä purjehdituissa Optareiden joukkuepurjehduksen SM-kisoissa. Paikalla oli 14 joukkuetta ja lauantaina saatiin ajaa lähdöt raikkaassa tuulessa. Lauantain jälkeen puolustava mestari ESF ja LPS olivat ainoat kaikki purjehduksensa voittaneet joukkueet. Sunnuntain keveyssä, välillä tuulettomassakin kisassa Lahtelaisten järvikokemus vei voiton ja Pilttien veljessarja ( Elmeri,Vili ja Kassu) vahvistettuna Iida Voutilaisella ei hävinnyt ainuttakaan purjehdusta ! Ansaittu mestaruus Lahteen. Hopeamitaleille nousi ESF ja pronssille Turun Pursiseura.

    Tulokset; http://www.tpsail.net/tp/index.php?option=com_content&task=view&id=234&Itemid=38



  • AVOIN HARJOITUSLEIRI HSK:lla 13-14.10 - 2007-09-16 22:09:42

    Optiliitto järjestää HSK:lla harjoitusleirin jolle kaikki Optaripurjehtijat ovat tervetulleita. Leiripäivät ovat 13-14.10 ja paikkana HSK:n satama Helsingin Lauttasaaressa. Valmentajina Vili Kaijansinkko, Mikko Hentinen. Leirimaksu €100 sisältää ruokailut. Leiri molempina päivinä klo.9.00-16.00. Maksu käteisellä paikanpäällä. Tervetuloa !

    Ilmoittautumiset : joni.piltti(at)luukku.com viimeistään 5.10



  • Lappeenrannan tulokset ja lopullinen rankingtaulukko - 2007-09-16 21:47:06

    Kauden viimeinen ranking purjehdittiin 39 purjehtijan voimin Suur Saimaalla. Haastavat tuuliolosuhteet eivät kärkeä horjuttaneet ja tutut nimet komeilivat tuloslistan kärjessä.

    Kisan tulokset täältä                Rankingin lopputulokset



  • ALUELEIRI NJK:lla 15-16.9 - 2007-09-07 13:19:42

    NJK:lla järjestetään kaikille aluekisoissa kiertäneille tai sinne aikoville v.96-99 syntyneille purjehtijoille valmennusleiri.

    Katso lisätiedot : Alueleirin kutsu  

     tai ota yhteyttä: Claudio Nava
    gsm. 0405567484
    email. claudio.nava (at)saunalahti.fi  



  • Lähde Lappeenrantaan !! - 2007-09-04 22:17:54

    Kauden viimeinen Ranking purjehditaan taas makeassa vedessä, kilpailukutsun löydät tästä.



  • Rankingtilanne päivitetty - asiaa karsinnoista arvokisoihin ja valmennusryhmään - 2007-09-04 21:57:27

     

    Rankingtilanne ESF-kisan jälkeen.

    Ensi vuoden arvokisoihin karsitaan optiliiton aikaisemman päätöksen mukaan niin, että ESF ranking oli ensimmäinen karsinta ja kaksi ensimmäistä rankingia keväällä 2008 ovat muut karsintakilpailut. Muuten karsinnan pistelasku pysyy ennallaan. Vuoden 2008 MM-kisat ovat Turkissa ja EM kisat Gardalla.

    Vuoden 2007 (!)  rankingin perusteella valitaan 15 purjehtijan valmennusryhmä, jolla on ensisijaisesti osallistumisoikeus leireille ja kisoihin joissa on kiintiöt. Näitä ovat esim. Marstrandin leiri 19-21.10 ja Brassemermeerin kisa keväällä Hollannissa.

     



  • ESF Ranking ja karsinta, tulokset - 2007-09-02 21:59:52

    Vaihtelevat tuuliolosuhteet lauantaina aiheuttivat pientä radan säätöä pitkin päivää, kiitettävästi jarjestäjät kuitenkin hoitivat homman. Kolme purjehdusta shiftailevissa tuulissa. Sunnuntaina aamu valkeni sateisena ja säätiedotus lupasi jopa 19 ms tuulia. Aamulla tarkistettiin rata-alue Kytön selällä ja todettiin olosuhteet liian vaativiksi jotta kilpilut voitaisiin purjehtia turvallisesti. Päätettiin yrittää lähtöjä vara alueella joka on suojaisempi. Jollia rikatessa tuuli oli vielä voimakas, mutta miten ollakkaan niin radalle tultaessa pahin puhuri oli laantunut. Meteorologi lupasi vieläkin kovaa tuulta joten rata pidettiin  Björkön selällä. Kaikki ohjelmassa olleet kolme lähtöä saatiin ajettua, ja rannassa odotti lohikeitto ja palkintojen jako. Tulokset: http://www.esbosegelforening.fi/content/view/137/74

  • SM-kisat päätökseen Lahdessa - 2007-08-28 13:16:17

    Optareiden SM-kisat käytiin vaihtelevissa olosuhteissa Lahden Vesijärvellä. Voittajaksi alle 15-vuotiaissa nousi Ahvenanmaan Markus Rönnberg, ja alle 12 vuotiaissa HSK:n Kaarle Tapper. Kaarle oli samalla myös koko regatan paras. Tuloksia täältä: http://www.lahdenpurjehdusseura.fi/tiedotearkisto/?num=13354

  • Arvokisakarsinnat vuodelle 2008: Ensimmäinen karsinta ESF Ranking 1-2.9 2007 - 2007-08-22 15:57:57

    Ensi kesän PM,EM ja MM-joukkueet valitaan kolmella karsinatakilpailulla, joista ensimmäinen on Aktia Ranking ESF:llä  1-2.9 . Seuraavat karsinnat purjehditaan keväällä 2008, niin että ne ovat kauden 2008  kaksi ensimmäistä rankingkilpailua. Muuten karsintasäännöt ovat ennallaan.

  • MM-kisat alkavat - 2007-07-24 17:54:12

    Joukkueemme (kuva täällä) on paikalla Sardiniassa. Raportteja varmasti tulee kunhan Vipe saa antennit kohdilleen ja mittaukset suoritettua.Suomen joukkueessa ovat Kaarle Tapper, Miikka Nikkilä, Matias Mikkola, Iida Voutilainen ja Elmeri "Pipo" Piltti. Jännityksellä odotamme onko Elmerin suosikkipäähine käytössä myös Cagliarissa. Italialaisten omat nettisivut ovat huollossa, joten http://www.optiworld.org/ioda-news.html seuraa tilannetta.Suomen joukkueen valmentajana toimii Vili Kaijansinkko.

  • PM-kisat käynnissä Tanskassa - 2007-07-23 10:22:23

    Julia Toroi  hienosti 12. tytöissä kuuden lähdön jälkeen !Tuloksia osoitteesta www.jnom2007.dk

  • EM kisat loppuivat, kova tuuli kiusasi - 2007-07-23 10:16:37

    Optari EM-kisat saatin päätökseen Kreikan Varkizassa. Viimeisenä päivänä onnistuttiin ajamaan yksi lähtö. Kaksi päivää oli odoteltu rannalla jotta Meltemi-tuuli vähän hellittäisi otettaan. Tuuli oli rannalla tasaisesti 30 solmun hujakoilla, ja koska kyseessä oli maatuuli, niin ulkona rata-alueella tuuli vielä hiukan enemmän. Turvallisuuten vedoten komitea ei päästänyt purjehtijoita ulos, mikä lienee ollut viisas päätös. Seuraava ranta olisi nimittäin ollut Afrikan puolella.Lopulta viimeisenä päivänä ajettiin yksi lähtö jolloin saatin kahdeksan lähtöä kasaan ja kaksi poisheittoa. Suomalaiset purjehtivat kohtalaisesti, ja Aleksi Kallio oli parhaana 45. Paras lähtösijoitus tuli Antti Jaskarille joka oli parhaassa lähdössään kakkonen.

    Suomalaisten loppusijoitukset :

    Suomalaisten loppusijoitukset kahdeksan lähdön jälkeen olivat:

    • Aleksi Kallio TPS  45..
    • Antti Jaskari TP     89.
    • Erik Lindahl EPS   94.
    • Victor Jansson N  105.

     TYtöt

    • Rebecka Behm ESF   75.
    • Noora Koskiahde BSF   76.
    • Sofia Toroi ESF    77.

    Tarkempi matkaraportti kohtapuolin, kaikki tulokset www.optieuro2007.gr



  • Kaarle kotikisan kuningas ! - 2007-06-29 12:36:48

    Optareiden neljäs rankingkisa käytiin Helsingin Regatan yhteydessä kolmipäiväisenä kisana. Voittajaksi eteni tasaisen varmalla purjehduksella HSK:n Kaarle Tapper, kakkonen Miikka Nikkilä TPS ja kolmas sija meni HSK:n Matias Mikkolalle. Paras tyttö oli Sofia Toroi, ESF, kuudennella sijalla. Kaarle oli myös nuorten sarjan ykkönen. Kilpailut vietiin läpi erinomaisissa olosuhteissa. Yhteensä purjehdittiin yhdeksän lähtöä, joista lopputuloksissa sai pudottaa yhden pois. Musta lippu oli lähdöissä herkästi ylhäällä jo ensimmäisellä lähtöyrityksellä, ja moni sai tuloksiinsa useamman kuin yhden BFD:n. Lopputulokset kokonaisuudessaan täällä- päivitetty rankingtilanne löytyy tästä



  • MM- EM ja PM joukkueet - 2007-06-19 12:13:10

    Kolme karsintakilpailua on käyty ja arvokisajoukkueet on valittu kesän kilpailuhin

  • Porin rankingin tulokset, Elmeri Piltti kärjessä - 2007-06-12 08:04:32

    Kolmannen rankingkilpailun tulokset. Vaihtelevissa tuuliolosuhteissa ja paikoin virtaavissa vesissä purjehdittiin haastava kolmas rankingkilpailu. Elmerin starttitaktiikka, veneeltä oikealle, puri Porin keleissä ja tuloksena vakuuttava voitto.Radan luonteesta johtuen starteilla oli täällä vieläkin suurempi merkitys. Onnittelut kaikille menestyjille.

  • Lopulliset karsintatulokset - 2007-06-11 08:21:23

    Kevätkarsinnan tulokset kolmen kilpailun jälkeen nyt päivitetty, myös rankingtilanne ajantasalla

  • Aluesarjakilpailut 2007 - 2007-05-23 10:20:47

    Kilpailutoiminnasta kiinnostuneille nuorille optimistipurjehtijoille tarkoitetut aluesarjat ovat käynnistyneet. Aluesarjojen kilpailukalenterit löydät täältä.



  • Logitech Optimistiranking 19-20.5, Turku - 2007-05-19 23:21:42

    Miikka Nikkilä (TPS) purjehti kotivesillä voittoon kauden 2. rankingkilpailussa. Päivitetyt ranking- ja karsintatulokset löydät täältä.



  • Kaarle Tapper 1. Maarianhaminassa - 2007-05-06 16:12:42

    Kaarle Tapper vei voiton kauden ensimmäisessä rankingkilpailussa. Kaikkiaan 50 innokasta junioria osallistui kauden avajaiskisan. Sunnuntaina puhaltanut navakka etelätuuli oli haasteellinen ja puuskissa mitatut 15m/s oli hieman liikaa fleetin nuorimmille purjehtijoille. Kauden 1. Ranking-/karsinkilpailun tulokset.



  • Kilpailulisenssi ja mittakirja - 2007-05-02 09:14:27

    Kilpailulisenssi tulee olla maksettu ennen kauden ensimmäistä Ranking osakilpailua. Optimistipurjehtijan kilpailulisenssi on sinun jäsenkorttisi Suomen Optimistijollaliittoon ja edellytys ranking-sijoituksen saamiseksi ja edustusjoukkueisiin pääsemiseksi. Kilpailulisenssin rekisteröinti kaudelle 2007 täältä. Rekisteröinnin lisäksi hoida lisenssimaksu Optiliiton tilille.

    Mittakirja veneestä ja varusteista on myös näytettävä ennen kauden ensimmäistä karsintakilpailua. Mittakirjojen tarkistuksia tullaan tekemään rankingkilpailun yhteydessä.



  • Miikka Nikkilä 3. Braassemermeerin pääsiäisregatassa - 2007-04-12 09:36:06

    Miikka Nikkilä TPS FIN-418 purjehti 3. sijalle Braassemermeerilla Hollannissa järjestetyssä pääsiäiregatassa. Regattaan osallistui lähes 300 optimistijollapurjehtijaa. 10:ssä osapurjehduksessa Miikka saavutti upeasti 3 lähtövoiton lisäksi  2., 3., ja 4. sijan. Onnea Miikka!

    Muita suomalaissijoituksia olivat Kaarle Tapper HSK FIN-444 24. ja Ida Voutilainen LPS FIN-456 80.

    Braassemermeerin tulokset



  • SeaWind Linen yhteistyösopimus vuodelle 2007! - 2007-02-21 11:53:35

    Optimistijollaliiton jäsenenä sinulla on oikeus SeaWind Linen erikoishintoihin reittiliikenteessä. Varauksen yhteydessä mainittava tuote SWSOP ja käytettävä Suomen Optimistijollaliiton  asiakasnumeroa 13903518. Lisätietoja sopimuksen sisällöstä saa hallituksen jäseniltä.

  • ProSailorin tarjous lisenssinhaltijoille! - 2006-08-15 10:50:10

    ProSailor myöntää kaikille Optimistijollaliiton jäsenpurjehtijoille 15% alennuksen Musto, Polyropes ja Baltic –tuotteista!

  •